30/11/2015

NOVEMBER THROUGH MY PHONE


Moikka taas kaikille pitkästä aikaa! Blogin päivittämiseen ei harmikseni ole viime aikoina ollut aikaa, mutta nyt koeviikon loputtua voi jo vähän hengähtää. Marraskuu on onneksi kulunut tosi nopeasti ja huomenna alkaakin jo joulukuu. En halunnut aloittaa joulun odottamista liian aikaisin, mutta viikonloppuna laitoin jo jouluvalot huoneeseeni ja ekat joulutortut ja piparitkin on jo syöty. Tänä vuonna minulla ei ole joulukalenteria, mutta odotan jo innolla, että saadaan avata eka luukku koiramme suklaajoulukalenterista! Kalenterin suklaat on tietenkin koirille sopivaa suklaata, mutta muuten kalenteri on samanlainen kuin ihmistenkin. 

Oletteko tekin jo aloittaneet joulunodotuksen? Jouluunhan on enää reilut kolme viikkoa, apua! Pitää pikku hiljaa alkaa jo miettimään lahjoja kavereille ja perheelle. Tähän marraskuun loppuun kokosin vielä kollaaseihin vähän marraskuun aikana räpsimiäni kuvia. Joulun odotus taitaa näkyä jo näissäkin kuvissa :) 

(kuinkahan monta kertaa mainitsen sanan joulu tässäkin postauksessa, haha!) 

- Isa

Hello everyone! Lately I haven't had too much time for blogging... But now after my exam week I finally have some time for posting. November has luckily gone so fast that it's almost December – and christmas! I didn't want to start waiting for christmas too early but on the weekend I put some christmas lights on my room and have already eaten some christmas pastries and gingerbreads. This year I don't have a christmas calendar on my self but I'm excited to see how our dog likes her own chocolate calendar :D The chocolate in the calendar is of course for dogs but otherwise it's just like all other calendars. 

Here are some pics I've taken with my phone in November. It's quite obvious that christmas is coming when you look at these photos! I wonder how many times I use the word 'christmas' on this post :D

Untitled
1. Jouluvalot luovat niin ihanan tunnelman ja piristävät muuten niin synkässä ja sateisessa säässä. // Beautiful christmas lights in Helsinki. It's always so nice to get some light to this dark and rainy weather. 
2. Selfie ennen pikkujouluja. // Selfie before going to a pre-Christmas party.
3. Pidettiin pienet pikkujoulut kavereiden kanssa. Oli niin kiva taas nähdä kunnolla kaikkia <3 // Pre-Christmas party with my friends. It was so nice to see them all after a while! <3
4. Piparien koristelua joulumusiikin soidessa taustalla. // Decorating gingerbreads and listening christmas music. 
Untitled
1. Varmaan lempiruokani koulussa -riisipuuroa ja vuoden eka joulutorttu. // Probably my favorite food at school -rice porridge with cinnamon and my first christmas pastries this year.
2. Ja lisää joulutorttuja. // And more christmassy baking.
3. & 5. Koiran kanssa lenkillä auringonlaskun aikaan – mikä on muuten tällä hetkellä lähes mahdoton toteuttaa sillä päivät ovat jo niin lyhyitä... // Walking with my dog in the forest while the sun was going down. 
4. Luottoasu, joka löytyy päältäni lähes päivittäin. //  A basic outfit I wear almost every day. 

November 2 PicMonkey Collage
1. Ja taas kuva auringonlaskun aikaan. Aurinkoa on näkynyt viime aikoina niin harvoin, että niitä harvoja nähtävissä olevia auringonlaskuja on pakko pysähtyä ihailemaan. // And one more pic of  beautiful sunset. I just have to stop and admire every time I get the chance to see the sun!
2. Nyt joulukuun alkaessa voi aloittaa jo joululaulujenkin soittamisen. Toivottavasti tänä vuonna tulisi lunta edes jouluksi! // I've already started playing christmas songs. Hopefully we'll get some snow at least for christmas!
3. Pari uutta kynsilakkaa. Essien ihana tummanpunainen lakka taitaa olla monen muunkin suosikki, sillä se tuntui olevan joka paikasta loppu. // A few new nail polishes. I guess there's also someone else who likes this red nail polish by Essie because it was sold out at most stores... 


01/11/2015

OCTOBER OUTFITS

October, Helsinki 20
October, Helsinki Teresa 4


Syksy etenee vauhdilla ja lokakuukin ehti jo vaihtua marraskuuksi. Käytiin Teresan kanssa ottamassa nämä kuvat jo pari viikkoa sitten, mutta sain kaiken muun kiireen keskellä aikaiseksi tehdä postausta näistä vasta nyt. Meillä molemmilla oli päällä syyslomalla mukaan tarttuneita ostoksia; Teresa löysi ihanan pörröisen karvatakin ja revityt farkut Tšekistä, ja itse ostin Münchenistä pitsitopin sekä tekonahkahousut, joiden ostamista olin ajatellut jo pitkään. 

Time goes so fast and I can't believe it's already November today! We took these photos with Teresa a few weeks ago. We both were wearing some new clothes which we bought during the fall break. Teresa found that lovely furry jacket and ripped jeans in Czech and I bought the leather pants I had been looking for and that simple lace top in Munich. 

- Isa

October, Helsinki 17
October, Helsinki 5

October, Helsinki 4
Coat Massimo Dutti, Leather pants ONLY, top Vero Moda, bag Coccinelle, shoes Geox