28/06/2015

SEVILLA

IMG_0628
Catedral y Giralda

IMG_0591
Oli pakko pysähtyä rapsäisemään muutama kuva näistä herkuista. Tällä reissulla tutustui Polvoron pikkuleipiin eli espanjalaisiin mantelikekseihin. Niitä tulikin parin viikon aikana syötyä ainakin koko vuoden edestä.



Espanjassa ollessamme päätimme tehdä pikku autoretken Sevillaan, joka sijaitsee sisämaassa ja on tunnetusti yksi Espanjan kuumiimmista kaupungeista. Kesäkuuukausina siellä on yleensä ainakin 35 astetta, joten tottakai sinä päivänä kun olimme siellä oli 42 astetta lämmintä eikä tuullut yhtään. Ei ainakaan tullut kylmä! Sevilla on Andalucian pääkaupunki ja kulttuurin keskipiste. Kaupunki, jota halkoo leveä  Guadalquivirjoki on täynnä upeita ja erikoisia nähtävyyksiä. Sevilla on myös Espanjan neljänneksi suurin kaupunki.

Itselleni jäi kivat muistot kaupungista ja muutama vaate kappalekkin tarttui retkeltä mukaan. Kiersimme perheen kanssa muutamia suurimpia nähtävyyksiä mm. Catedral y Giralda, Reales Alcazares ja La Giralda -torni. Sevillassa oli myös vanhoja kauniita katuja ja varsinkin ostoskatu oli hieno. Kadun yläpuolelle oli ripustettu valkosia lakanoita ettei aurinko paistaisi suoraan päälle. Sevillan katuja kierrellessä vastaan tuli erinomaisia ruokia ja paljon hienoja rakennuksia arabien ajoilta vasta hiljattain valmistuneeseen puiseen rakennelmaan, Metropol parasoliin.

-Teresa


IMG_0645
IMG_0620
Sevillan keskusta on täynnä ihania vanhoja taloja ja aukioita.
IMG_0599
paita Hollister, hame Hollister, kengät Vagabond
IMG_0595
IMG_0619

2 comments:

  1. Love your style<3 thanks for sharing hope you have a great day:)
    follow for follow?:)

    xoxo
    http://hilarynirvana.blogspot.com/

    ReplyDelete

Thank you for your comment! :)